Manun kotisivut - Seikkailu Italiassa

Seikkailu Italiassa kesällä 2011






HEINI JA MANU SAAPASMAAN IHMEITÄ KATSOMASSA, VENETSIASSA 3.-6.6.2011

SUUNNITTELUVAIHE KEVÄÄLLÄ 2011

Kuten monet aiemmistakin matkoistamme, niin myös tämä Italian matka tuli arpajaisvoittona nettikilpailusta. Venetsiassa kuvatun The Tourist -elokuvan mainoskampanjan pääpalkinnon taustavoimina olivat matkatoimisto Kaleva Travel, Iltalehti ja Walt Disney Company. Palkintoon sisältyivät kahden hengen lennot Helsingistä Venetsiaan ja takaisin, sekä majoitus neljän tähden keskustahotellissa kolmeksi yöksi, sisältäen aamiaiset (arvo yhteensä 2000 euroa). Saatuamme iloisen puhelun tammikuussa, oli alkujärkytyksestä toivuttuamme aika aloittaa matkan perinpohjainen suunnittelu. Pääsisimme kauemmaksi kuin koskaan! Edellisestä lentomatkasta (Amsterdamissa käynnistä) olikin kulunut jo seitsemän pitkää vuotta.

Heini oli jostakin syystä, kuin enteellisesti, opiskellut italian kieltä kansalaisopiston alkeiskurssilla lukuvuonna 2004-2005, joten siltä pohjalta oli hyvä jatkaa kielen preppausta. Joensuun kaupunginkirjastoon siis lisäoppia hakemaan! Samalla tuli tyhjennettyä myös matkaopaskirjojen hylly. Internet on tunnetusti paras lähde tiedon jäljille, joten uppouduimme lukemaan muiden matkakertomuksia ja vertailuja. Päätimme lähteä matkaan perjantaina 3. kesäkuuta 2011 ja palata takaisin maanantaina 6. kesäkuuta lähtevällä lennolla, sillä halusimme lentää kerrankin Finnairin sinivalkoisin siivin, suorilla lennoilla. Tämä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Venetsiaan lentäville tiedoksi, että kannattaa valita istumapaikat oikealta puolelta lentokonetta, sillä laskeutumisvaiheessa kaupunki, laguuni ja Adrianmeri näkyvät upeasti koneen oikean puolen ikkunoista.

Valitsimme hotellimme itse ja päädyimme Papadopoli –hotelliin, joka sijaitsee helposti tavoitettavalla paikalla Venetsiassa lähellä linja-autoasema Piazzale Romaa. Matkalahjakorttimme riitti kuin riittikin parempaan ja tilavampaan (35 neliömetrin) huoneeseen, junior sviittiin, joka oli varustettu mm. kylpyammeella ja kahdella televisiolla. Hotellihuoneen ikkunoista avautuivat viehättävät näkymät suoraan rauhalliselle Tolentini -kanavalle.

Jännitys kasvoi pitkin kevättä, sillä Islannista pöllähtelevä tulivuoren tuhkapilvi lisäsi lentomatkustajien huolestuneisuutta leviämisennusteillaan pari viikkoa ennen lentoamme. Toteutuisiko jälleen samanlainen Euroopan laajuinen lentokaaos kuin edellisenä vuonna? Onneksemme tuhkapilvi kirjaimellisesti häipyi taivaan tuuliin ja ilma oli kirkas, kun matkustuspäivämme valkeni seesteisenä. Uppoavaa Venetsiaa usein riivaavista tulvistakaan ei ollut häiriötä matkamme aikana.

Itä-Suomesta lähdimme matkaan jo lentoa edeltäneen helatorstai-illan puolella. Linja-auto lähti Saarelta puoliltaöin (vaihto autosta toiseen Östersundomissa) ja kuljetti meidät 349 kilometrin päähän Helsinki-Vantaan lentokentälle, kakkosterminaalin oven eteen aamuseitsemäksi. Tämä olikin reissumme kallein etappi ns. yölisän sisältävine lipunhintoineen, sillä matka lentokentälle ei sisältynyt palkintoon. Myöhemmin tulimme huomaamaan, että Italian sisällä matkustaminen (etenkin junalla) on huomattavasti edullisempaa kuin arvonlisäverotuksestaan kuuluisassa Suomessa.

PERJANTAI 3.6.2011

Lensimme Finnairin aamulennolla (AY771, lähtö klo 9.15) Helsinki-Vantaalta suoraan Venetsiaan, Marco Polon lentokentälle. Koneen ikkunasta oli vertaansa vailla olevat näkymät, joten kuvasimme innokkaasti mm. lumihuippuisia Dolomiittien vuoria. Pian pääsisimme tuonnekin ihan oikeasti! Viereemme saimme miellyttävää matkaseuraa, joten lento sujui kuin siivillä. Lennon aikana tarjoiltiin kevyttä aamupalaa: kahvia, sämpylää, mehua ja Geisha-namuja. Siirtymä sujui onnellisesti ja laskeuduimme tukahduttavan helteiseen Venetsiaan etuajassa, alle kolmen tunnin lentokoneessa istumisen jälkeen.

Lentokentällä laukun saatuamme suuntasimme ensimmäiseksi ATVO:n lippuluukulle ostamaan matkalippuja bussiin, joka veisi meidät kaupungin keskustaan, 12 kilometrin päähän. Näissä olosuhteissa sellaista matkaa ei viitsisi kävellä. ATVO-yhtiön lentokenttäbussin kyyti maksoi 5 euroa henkilöltä suuntaansa. Italiassa on tärkeää leimata itse aina matkaliput erillisessä leimauslaitteessa ennen kyytiin nousua, sillä muuten onnettomalle matkalaiselle rapsahtaa ankara rangaistussakko. Onneksi olimme omaksuneet tästäkin tietoa ennakkoon.

Sitten vain seuraavan jonon jatkoksi! Hankimme nimittäin vielä lentokentältä ACTV-yhtiön lipputiskiltä 12 tunnin matkakortit vaporettoon (eräänlaiseen vesibussiin), jotta voisimme tutustua kaupunkiin myös vesiperspektiivistä. Venetsiassahan tunnetusti vettä riittää. Matkakortteja voi hankkia eri pituisille ajanjaksoille. Me katsoimme 12 tunnin vesiajelun riittävän, sillä tarkoituksenamme oli käydä lasistaan kuuluisalla Muranon saarella ja sen lisäksi ajaa pitkin Canal Grandea, jota on myös maailman kauneimmaksi tieksi kutsuttu.

ATVO:n vihertäväkylkinen, uusi lentokenttäbussi kuljetti meidät joutuisasti aina Piazzale Roman linja-autoasemalle asti. Sitä pitemmälle eivät automiehet Venetsiassa pääsekään! Kaupungissa on tosiaankin liikuttava joko jalkaisin tai sitten vesillä liikkuen: vaporettojen, vesitaksien, moottoriveneiden, gondolien tai traghettojen avulla.

Piazzale Romalta on varsin lyhyt matka vaaleanpunaiseen hotelli Papadopoliin, vain yhden sillan ylitys. Kävellessämme ohitimme vehreän Papadopoli –puiston patsaineen. Pääsisimme kirjautumaan hotellin asukkaiksi klo 14, joten laukut hotellin vastaanottoon jätettyämme meillä oli vielä aikaa lähteä vesille pariksi tunniksi. Canal Grande kutsui, joten astuimme laiturilta vaporeton nro 1 kyytiin ja saimme ensikosketuksen Venetsian ihmeisiin. Lokkeja ja puluja oli ainakin riittävästi ja vaporeton ääni jokseenkin korvia huumaavaa. Tästä ei opaskirjassa varoitettu!

Canal Grandea pitkin ajelu todellakin on omalla tavallaan kiehtovaa ja sitä voi lämpimästi suositella ohjelmanumeroksi Venetsian matkan alkajaisiksi. Kyseistä vesireittiä pitkin kulkiessa näkee parhaiten ja yhdellä kertaa kaikki matkakirjoista tutut rakennukset, jotka ovat muinaisista loiston ajoistaan kylläkin jo pahasti kärsineet ja rappeutuneet. Silti niiden koristeellisuus ja julkisivun koukerot jaksavat ihmetyttää ensikertalaista turistia, joka räpsii kuvan toisensa jälkeen ja matkustaa haltioituneena vaporeton kyydissä aina Lidon saarelle asti, vain jatkaakseen hetken kuluttua matkaa samalla kyydillä ja palatakseen samaa reittiä takaisin Piazzale Romalle, ikuistaakseen varmasti kaiken mahdollisimman tarkasti aivojensa muistikortille.

Majoituimme sviittiimme ja totesimme sen viihtyisäksi, otimme vaahtokylvyn ja nakertelimme saapumislahjaksi saadun keksipaketin sisältöä. Mukana oli kortti, jossa hotellinjohtajan omakätinen allekirjoitus tervetulotoivotuksena. Ihastuimme venetsialaisiin Baicoli Colussi -kekseihin ja ostimmekin niitä myöhemmin kaupungilta kotiinviemisiksi.

Postikortit ostettuamme ja kiinalaistyyliset krääsäkojut kohteliaasti sivuutettuamme lähdimme uudestaan liikkeelle Piazzale Roman vaporettolaiturilta. Valitsimme tällä kertaa vaporeton, jossa luki kupeessa DM. Kyseessä oli siis ”diretto Murano” –linja suoraan Muranon saarelle.

Muranon saari on kiehtonut meitä jo kauan (tai no, etenkin Heiniä). Siellä on pitkät perinteet lasinvalmistuksessa ja onpa suomalainen Tapio Wirkkalakin käynyt ottamassa oppia Muranosta. Saareen rantauduttuamme tepastelimme pitkin pääkatua ja löysimme Bar da Ice –nimisen kuppilan, josta ostimme jäätelöt (Solero maksoi 1,5 euroa) lähestulkoon oikeaoppisesti italiaksi.

Pistäydyimme seuraavaksi Muranon saarella sijaitsevaan suurehkoon kirkkoon, Basilica dei Santi Maria e Donatoon, missä oli alkamassa iltamessu. Seurasimme toimitusta ovensuussa jonkin aikaa ja jatkoimme sitten matkaa.

Harmiksemme havaitsimme Muranon lasikauppojen sulkeneen jo ovensa, joten nyt meidän oli tyytyminen näyteikkunoiden tarkkailuun ja markkinoiden kartoitukseen. Päätimme tulla saarelle heti aamulla uudestaan, sillä olimmehan jo ilmoittautuneet hotellimme järjestämälle Muranon retkelle lauantaiaamuna.

Pöristeltyämme vaporetto nro 42:lla Muranosta Venetsian keskustaan, jäimme pois kyydistä San Marcon laiturilla. Markuksentori rakennuksineen (Markuksenkirkko, Dogen palatsi jne.) on näet paikka, jossa jokaisen Venetsiassa vierailevan turistin on käytävä. Törmäsimme varsinaiseen turistivilinään, minkä koettuamme olimme erityisen hyvillämme siitä, että olimme tulleet valinneeksi hotellimme rauhallisemmalta seudulta. Sukelsimme valloillaan vellovien ihmismassojen sekaan ja maastouduimme toisiaan eri kulmista valokuvaavien matkailijoiden värikkääseen joukkoon. Kieltäydyimme ruusuista, hyytelöleluista ja aidoista merkkilaukkujen kopioista, joita afrikkalaissyntyiset helppoheikit innokkaina kaupustelivat.

Saatuamme tarpeeksemme ihmispaljoudesta lähdimme San Marcon vaporettolaiturille odottelemaan kyytiä hotellillemme päin. Vaporetto toisensa jälkeen lipui ohitsemme, mutta ne kaikki olivat ääriään myöten täynnä matkaajia kuin ruosteiset sardiinipurkit; hyvä että pinnalla kestivät! Odottelimme rauhallisesti seuraavaa vaporettoa ja sitä seuraavaa, mutta todettuamme kaupungin joukkoliikennejärjestelyt ihmispopulaatioon nähden riittämättömiksi päätimme kävellä hotellille, vaikka matkalipuissamme olisi vielä ollut ladattua matkustusaikaa jäljellä.

Seurasimme kävellessämme talojen seiniin harvakseltaan kiinnitettyjä keltaisia ”Piazzale Roma” –suuntakylttejä, mutta tietenkin kuljimme harhaan illan hämärtyessä. Pohjolan valoisiin kesäöihin tottuneiden mielestä yön pimeys lankesi etelään huomattavan varhain. Sitten vain tietä kyselemään. Todettakoon, että eksyminen on väistämätöntä Venetsiassa, mutta onneksi kaupunki on pieni ja ihmiset auttavaisia. Juhlapukuisia ihmisiä oli liikkeellä paljon, mikä saattoi johtua siitä, että Venetsiassa joka toinen vuosi järjestettävä taidebiennaali oli juuri alkamassa.

Lopultakin ilmastoidussa hotellihuoneessa! Huoneeseen oli sillä aikaa tuotu yöpöydille hyvän yön karamellit. Pyyhkeet oli vaihdettu pyytämättä.

LAUANTAI 4.6.2011

Kävimme aamupalalla hotellin ravintolassa. Aamiaiseen kuului kahvia, tuoremehua, croissantteja, hedelmäsalaatteja, jogurttia, juustoja, leikkeleitä, vihanneksia, erilaisia hilloja ym. Oman valinnan mukaan sai ottaa joko italiankielisen tai englanninkielisen sanomalehden. Valitsimme Corriere della Seran, olimmehan Italiassa.

Kello 9.30 lähtisi hotellimme laiturista järjestetty ”ilmainen” vesitaksikuljetus Muranon saarelle lasitehtaan esittelyyn, joten liityimme retkeläisten hilpeään joukkoon tietäen hyvin, millainen ostopainostus meitä perillä odottaisi. Ilmaista kyytiähän ei todellisuudessa ole olemassakaan.

Nopea ja suorastaan ylellinen vesitaksikyyti kuljetti hotellin asukkaista koostuvan 12 hengen ryhmämme Muranoon. Vesimatkan aikana juttelimme amerikkalaisturistien kanssa. Laituriin päästyämme Manu auttoi kädestä pitäen jenkkirouvia nousemaan maihin, mikä sai naiset ihastumaan tähän hurmaavaan, vaaleaan herrasmieheen: ”He is SO sweet!!! <3”

Meidät vietiin tutustumaan kalliinpuoleiseen Vetreria Artistica Gritti –nimiseen lasitehtaaseen (jonka kanssa hotellilla on sopimus). Oli kiehtovaa nähdä lasinpuhallusesitys ja havaita, miten sula lasimassa muuttui osaavan taitajan otteissa näyttäväksi lasiesineeksi. Miehen liikkeet olivat ripeät, mutta harkitut. Esittelijä kertoi samalla tehtaan toiminnasta ja perinteikkäästä historiasta sekä vastasi kysymyksiimme.

Lasinpuhallusnäytöstä seurasi kierros Grittin myymälässä, missä eri huoneissa oli esillä erityyppisiä lasiesineitä (eri puhaltajamestareilla on näet aivan oma tyylinsä). Upeimmat kattovalaisimet olivat kieltämättä näyttävän näköisiä, mutta 12 000 euron hintaisina eivät aivan mahtuneet budjettiimme. Päädyimme lopulta ostamaan kaksi koristepalloa joulukuuseen (tingittyyn 100 euron hintaan). Tämä reissu muistettaisiin vielä pitkään!

Saimme kaupanpäällisiksi Grittin myyjältä paluukyytiä varten kertaliput vaporettoon, joten päätimme viettää omatoimisesti iltapäivän tunnit Muranon saarella ja palailla Venetsiaan myöhemmin. Ihastuimme ikihyviksi Muranon saaren rauhalliseen tunnelmaan; siellä oli aivan erilaista kuin täyteen pakatussa Venetsiassa.

Kiertelimme useissa eri lasimyymälöissä ja teimme lisää lasiostoksia mm. Gino Mazzuccatossa, missä hintataso oli hieman hillitympi kuin Grittissä. Matkamuistojen joukkoon liittyivät lasinen, söpö pallokala, kaksi lasikukkaa ja koboltinsininen kukkamaljakko. Vielä seuraavasta liikkeestä tuli shoppailtua kaksi kaulakorua. Tämän kierroksen jälkeen oli suuri tarve saada jäätelöä. Siispä jälleen Bar da Iceen!

Muranon lasimuseota etsiskellessä kiersimme saarta ristiin rastiin, mikä osoittautui turhaksi, sillä museo olisi ollut ihan kulman takana. No, tulipahan nähtyä saarta laajemminkin ja jutusteltua italiaksi paikallisten asukkaiden kanssa. Opimme myös, että erikoisen näköinen kasvi oli nimeltään magnolia. Ihastelimme kekseliäästi koristeltuja parvekkeita (paikallisilla harrastajilla kasvaa ikkunoillaan reheviä mandariineja!) Löytyihän se lasimuseokin, Museo del Vetro, viimein. Siellä perehdyimme lasinvalmistuksen maineikkaaseen historiaan. Hankimme samalla museopassit, joille olikin käyttöä myöhemmin samana päivänä Venetsiassa monessa muussa museossa. Jäipä jäljelle vielä käymättömiä museoita Suomessa odottaneille tuttavillekin.

Iltapäivällä jatkoimme museokierrosta. Ensimmäisenä reitillemme sattui näytelmäkirjailija Carlo Goldonin talo, ihan kiva. Kohti Rialton siltaa ja pakolliset turistiposeeraukset. Markuksentoria lähestyttäessä jälleen sukellus muurahaisvilinään. Ei muuta kuin päämäärätietoisesti tietä raivaten kohti seuraavaa museota, Dogen palatsia. ”Permesso!” on sopiva huudahdus ohitustilanteisiin ahtaalla kulkuväylällä.

Aikansa mahtimiesten, Venetsian hallitsijoiden suurenmoisia sotasaavutuksia ihannoiva pytinki, Dogen palatsi (Palazzo Ducale), on näyttävän näköinen linna - ulkoapäin katsottunakin kuin ällistyttävä, valtaisa sokeripala. Sisäkaton koristelut olivat ehkä liiankin mahtipontisia meidän makuumme. Turkkilaiset tuntuivat olleen kaiken pahan alku ja juuri, ainakin suurten öljyvärimaalausten aihevalinnoista päätellen.

Pääsimme ranskalaisryhmän perässä seuraten mukaan kierrokselle Dogen palatsin salattuihin sisätiloihin, mm. katsomaan vankityrmää, missä vangit joutuivat muinoin odottamaan julmaa kohtaloaan. Kierroksen varrella pääsimme myös kulkemaan pitkin Huokausten siltaa, jota pitkin tuomiolle kulkeneet vangit näkivät seinänraoista viimeistä kertaa ulkomaailman vapauden.

Seuraavana vuorossa oli Museo Correr, valtavan laaja Venetsian historiaa käsittelevä tiedon ja kulttuurin aarreaitta – suorastaan uuvuttava. Correrin halki kahlattuamme olimme kirjaimellisesti läkähtyneitä, joten päätimme kysäistä museosalin valvojalta, missä sijaitsee lähin ruokakauppa. Siis aivan tavallinen marketti, mistä normaalit venetsialaiset hankkivat päivittäiset elintarvikkeensa. Tässä kohtaa tulimme huomaamaan, että läheskään kaikki italialaiset eivät puhu englantia. Jouduimme siis todella laittamaan kaiken kielitaidon peliin, myös näyttelijänlahjat. Siinä sitten näkymättömiä kauppakasseja kuvainnollisesti kanniskeltuamme ja italiankielistä syömisverbiä toisteltuamme saimme lopulta selvitetyksi, että emme suinkaan ole etsimässä turistihintaista ravintolaa, vaan perusmarkettia. Löytyihän se kauppakin vihdoin! Illalla sviitissä perunalastuja popsiessamme, jogurttia lusikoidessamme ja appelsiinimehua siemaillessamme hekottelimme, että olimme varmaan ainoat luksushotellin asukkaista, jotka ostivat iltaeväänsä edullisesta valintamyymälästä…

SUNNUNTAI 5.6.2011

Otimme aamiaisen huoneeseen, mikä oli virhe, sillä siitä meni lisämaksu. Joka tapauksessa maukasta se oli ja tulipahan tämäkin ylellisyys koettua.

Vuoriston näkeminen oli ollut pitkäaikainen haaveemme ja pian se toteutuisi. Suuntasimme siis askeleemme kohti läheistä rautatieasemaa.

Junamatkustaminen Italiassa on yllättävän helppoa ja edullista Suomeen verrattuna. Junat kulkivat aikataulussa, penkit olivat mukavat ja neuvonta kaikkialla oli ystävällistä. Edestakainen junamatka (Venetsia – Belluno – Venetsia) kahdelta aikuiselta maksoi 30,63 euroa. Venetsian Santa Lucia -rautatieasemalla ovesta tultaessa oikealla on informaatiopiste, missä junalippujen osto sujuu englannin kielellä. Siinä oli myös lyhyempi jono. Aikatauluja löytyy TrenItalian sivuilta (http://www.trenitalia.com).

Mieleen jäi iäkkään miehen kohtaaminen Venetsian rautatieasemalla, kun odottelimme junamme lähtöä. Viereemme istahti hauras vanhus, joka sanoi meille jotakin. Miehen seurassa ollut tyttö, todennäköisesti lapsenlapsenlapsi, sanoi vanhukselle italiaksi, että "he ovat turisteja, eivät he ymmärrä italiaa". Sanoin siihen italiaksi, että ymmärrän kyllä jonkin verran, tervehdin heitä ja kysyin, kuinka monta vuotta vanha mies on. Hän oli 96-vuotias (varmemmaksi vakuudeksi pappa vielä näytti sormillaan laskien, kuinka iäkäs hän onkaan - lähes sata vuotta). Harmi, ettei kielitaito lopulta sen syvällisempään keskusteluun riittänyt, mutta lopuksi toivoteltiin kohteliaasti hyvästit ja jatkettiin matkaa.

Meidän piti menomatkalla vaihtaa nopeasti junaa Padovassa (oli vain 5 minuuttia aikaa vaihtaa junasta toiseen, mutta ehdimme). Pois tullessa ei tarvinnut vaihtaa junaa ja silloin kiersimme Trevison kautta, joten maisema junan ikkunassa vaihtui koko ajan.

Paikallisjunamme lähti Venetsiasta klo 10.41 ja oli Padovassa 11.27. Siellä hyppäsimme vauhdissa seuraavaan junaan, joka puksutteli perille Bellunoon klo 13.24. Iltapäivällä meille jäi mukavasti aikaa vuorten kuvaamiseen, kahdessa kirkossa käymiseen, jäätelön syömiseen ja asemaravintolan sämpylöillä herkutteluun, sillä paluukyyti lähti klo 17.25 ja saapui takaisin Venetsiaan 19.23. Kaupoissa emme käyneet, sillä oikeaoppiset katolilaiset pyhittävät lepopäivän, myymälöiden pysyessä lukittuina.

Bellunon reissu oli ehdottomasti koko matkamme ja melkeinpä tähänastisen elämämme huippukohta. Jylhien, pystysuorien Dolomiittien vuoristomaisemien avautuminen silmien edessä on liikuttavaa. Matkan varrelle jääneet valtavankokoiset maissipellot ja pitkät tunnelit, jotka johdattivat junamme vuorten läpi, olivat myös sykähdyttäviä nähtävyyksiä, joita opaskirjoissa ei kuvailla. Ne täytyy vain kokea!

Bellunossa vallitsi kaunis, lämmin kesäsää, kunnes astuimme paluujunaan. Juuri silloin, ennen junan nytkähtämistä liikkeelle, alkoi ukkossade. Olimme toki panneet merkille tumman pilven, joka kasvoi nopeasti korkeutta. Ajoitus oli vähintäänkin täydellinen, vaikka paluumatkalla maisemien kuvaaminen olikin hieman haastavaa.

Myöhään illalla ukonilma ehti myös Venetsiaan. Räiske alkoi todella nopeasti ja yllätti kadulla suojaan kiirehtineet taivaltajat. Seurasimme rajuilman kehittymistä kaikessa rauhassa huoneemme ikkunasta. Sade ropisi kanavaan romanttisesti ja salamat välkkyivät villisti, valaisten ohikiitäväksi hetkeksi koko kaupungin, mahtavan jyrinän pauhatessa taustalla. Vaikuttavaa!

MAANANTAI 6.6.2011

Matkaväsymys alkoi painaa. Tänään olisi luovutettava hotellihuone puoleenpäivään mennessä ja lähdettävä iltalennolla kotiin. Hotellin ravintolasalissa nautitun myöhäisen aamiaisen jälkeen suuntasimme kulkumme kohti hotellin vieressä sijaitsevaa Tolentinin kirkkoa: koristeellista kermakakkutyyliä parhaimmillaan.

Jätimme laukkumme loppupäiväksi säilytykseen hotellille ja lähdimme katsomaan kahta tärkeää nähtävyyttä, jotka olivat jääneet viimeiselle päivälle: Akatemian Taidegalleriaa (Gallerie dell´ Accademia) ja Markuksenkirkkoa (Basilica di San Marco).

Akatemian Taidegalleriaan oli maanantaiksi sattuneen sadepäivän johdosta lyhyt jono, mikä oli helpottavaa. Matkan aikana ehkä rasittavinta oli jatkuva ihmispaljoudesta johtuva jonottaminen joka paikkaan. Taidegalleria oli upea paikka, ehdottomasti 6,5 euron pääsylipun maksamisen arvoinen! Mielestämme taidekokoelman helmi oli koko seinän laajuinen, valtavan yksityiskohtainen öljyvärimaalaus nimeltä ”Pidot Leevin talossa”. Sitä tutkiessa oli hyvä odotella ulkona riehuneen ukonilman asettumista.

Markuksenkirkko on varmasti koko Venetsian tärkein ja arvokkain ihmisten rakentama nähtävyys. Pelkkä ilmainen peruskierros hämärän kirkon sisällä turistiletkassa edeten kestäisi vain 10 minuuttia, joten halusimme nähdä lisää. Neljän euron lisämaksusta meille avautui pääsy Markuksenkirkon museoon sekä kirkon ylätasanteelle, missä olisi ehkä tullut ihasteltua mainiota torinäkymää pitempäänkin, ellei vuolaana virrannut rankkasade olisi kastellut meitä läpikotaisin.

Markuksenkirkon museo oli miellyttävä nähtävyys pronssisine hevosineen. Nämäkin mittaamattoman arvokkaat aarteet oli tuotu Venetsiaan muinaisena sotasaaliina. Museokaupasta ostin Markuksen leijonaa esittävän jääkaappimagneetin. Kuvassa leijona pitelee vahvoissa käpälissään avointa kirjaa. Museon puolella oli myös mahdollista tarkastella Markuksenkirkon kultaisia mosaiikkitöitä hieman huolellisemmin.

Markuksenkirkon aarrekammion pääsymaksua emme enää jaksaneet maksaa, joten tyydyimme vain maksamaan kaksi euroa lisää nähdäksemme kultaisen alttariseinän (Pala d´Oro). Kultalevyyn oli upotettu lukematon määrä suunnattoman arvokkaita jalokiviä. Tässä vaiheessa väsyneet turistit alkoivat olla jo niin kypsiä Venetsiaan, että mikään näkemämme ei olisi enää voinut hetkauttaa puoleen eikä toiseen. Oli oikea aika hakea laukut hotellilta, maksaa pyydetyt lisämaksut ja suunnata kaatosateessa Piazzale Romalle ostamaan linja-autolippuja ja antaa ATVO:n bussin kuljettaa meidät kohti lentokenttää.

Turvatarkastuksessa innokkaat lentokenttävirkailijat nappasivat avaamattomat puolen litran vesipullomme pois ja heittivät ne roskiin. Ei kaikkia uusia lentoturvallisuussääntöjä voi mitenkään muistaa! Tämä oli matkamme suurin takaisku; onneksi kyseessä ei ollut mitään arvokkaampaa…

Paluulentomme (AY774) Finnairin siivin lähti Venetsiasta Marco Polon lentokentältä kymmenisen minuuttia myöhässä, mutta kuroi kuitenkin aikataulua kiinni hieman alle kolme tuntia kestäneen lennon aikana. Oli mukava yllätys, että viereemme istui jälleen sama nainen kuin menomatkallakin! Matka sujui rattoisasti matkakokemuksia vaihtaessa ja kuvia kameran pikkunäytöltä tihrustaessa. Lentoemännät pääsivät aloittamaan tarjoilun ilmakuoppien ja turbulenssien takia vasta myöhemmin. Turvavyöt oli pidettävä kiinni. Kaikkiaan 1846 kilometrin mittainen lento oli muutenkin jännittävä, sillä kahvin läikkyminen pahvimukista Keski-Eurooppaa ravistelleen laajan ukkosrintaman yläpuolella lennettäessä tuntui suorastaan todennäköiseltä. Iltapalana tarjoiltiin hunajakana-kolmioleipää. Laskeuduimme onnistuneesti Suomen maaperälle klo 23.30, eivätkä Muranosta kannetut lasihelytkään särkyneet tömähdyksessä. Helpotus.

TIISTAI 7.6.2011

Aamuyöllä linja-automme lähti Helsinki-Vantaan lentokentän edustalta varttitunnin myöhässä kohti Itä-Suomea. Aamun sarastaessa torkuimme halki kesäisten, kotoisilta tuntuvien maisemien ja saavuimme Saarelle puoli seitsemältä aamulla. Somat syreenit olivat aloittaneet kukintansa matkamme aikana ja kesän ensimmäinen etelän helleaalto seurasi perässämme Karjalan kunnaille. Olimme palanneet Suomen kesään.

(Editorin huomautus:
Koska tällä kertaa Heini laati matkakertomuksemme tekstin, sitä syntyi niin paljon, etten jaksanut asetella kuvia sanojen lomaan.
-Manu)




Takaisin